maanantai 20. joulukuuta 2010

Must see movies 2011

Vuoden vaihde on jännittävää aikaa leffafaneille. Oscarit lähestyvät ja on aina mielenkiintoista nähdä voittavatko omat suosikit, mutta sitäkin mielenkiintoisempaa on lukea tulevista elokuvista ja miettiä mitkä on ehdottomasti nähtävä. Tässä muutama poiminta omalta must see movies 2011 -listaltani:

1. The Tourist saapuu Suomeen tammikuun loppupuolella. Leffa, jonka pääosissa nähdään Angelina Jolie ja Johnny Depp on toki nähtävä ja trailerikin lupaili hyvää: jännitystä, romantiikkaa ja nasevaa sanailua. Lisäksi The Touristissa näyttelee Paul Bettany ja leffa on kuvattu osittain Venetsiassa, joten tätä on ihan mahdotonta jättää väliin.

2. Burlesque tuo valkokankaalle kaksi laululintusta Cherin ja Christina Aguileran. Oli täysin odotettavissa, että Hollywoodissa tajutaan rahastaa viime vuosien burleski-innostuksella. Toivotaan, että tämä rahastus on toteutettu tyylillä. Jälleen kerran traileri lupaili viihdyttävää elokuvaa, josta ei korvia hivelevää laulua puutu.

3. Harry Potter and the Deathly Hallows: Part 2.Viimeiseen kirjaan perustuvista elokuvista ensimmäinen oli niin maaginen ja hyvin toteutettu, että tämä on ilmiselvästi yksi eniten odottamiani leffoja vuonna 2011. Toivotaan, että toinenkin osa on tehty samalla rauhallisella otteella, eikä aiempien Potter-leffojen hätäilevään tyyliin.

4. Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides on toinen odottamistani Depp-leffoista. Aiemmat osat ovat olleet hienon näköisiä ja pidin eritoten ensimmäisestä, mutta ihan suosikeiksi merirosvoelokuvat eivät ole kivunneet. Deppin lisäksi näyttelijäkaartiin kuuluvat ainakin Penélope Cruz, paremmin mallina tunnettu Gemma Ward, Judi Dench, Geoffrey Rush ja mustapartaa esittävä ja parhaiten Lovejoyna tunnettu Ian McShane.

5. The Hangover 2. Myönnettäköön, että epäilen mahdollisuuksia tehdä lähellekään yhtä hauskaa ja räävitöntä elokuvaa kuin Kauhea kankkunen. Annetaan kuitenkin mahdollisuus, eikä tuomita suoralta kädeltä. Varsinkin, kun leffaan on saatu koolle sama jengi kuin ykkösosassa ja lisäksi mukaan on kiinnitetty Liam Neeson!

6. Thor lienee yksi vuoden odotetuimmista isonbudjetin fantasiarymistelyistä ja vaikka genre vaikuttaa aika tarkkaan rajatulta, niin kyllä samantyylisiä leffoja tulee vuonna 2011 muitakin (esim. Sinbad, X-Men: First Class, kolmas Transformers...). Itse nostan Thorin odotetuimpiin elokuviin näiden näyttelijöiden takia: Anthony Hopkins ja Natalie Portman.

7. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, suunnitelmien mukaan joulukuussa 2011 ensi-iltansa saava: Mission: Impossible - Ghost Protocol. Siinä on Tom Cruise. Niille, joille Cruise ei nappaa kerrottakoon, että siinä on myös Josh Holloway. Pressimateriaalia ei netistä löytynyt, mutta laitetaan tähän fanin tekemä banneri, hieno sekin.

Nyt vain odotellaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hangover 2 on must-see vaikka pelkäänkin että mitä siitä oikesti tulee. The Touristia on haukuttu ihan kamalasti, pakko nähdä että muka minkä vuoksi, siksikö että siinä on 2 megakuuluisaa tähteä? Keh, Tomppa ;O)

Kata kirjoitti...

Mullekin käy välillä just niin, että kun jotain leffaa haukutaan kauheasti niin sit haluan nähdä sen kahta kauheammin :D Tomppa rocks.

Anonyymi kirjoitti...

Thor on näistä oikeastaan ainoa joka houkuttelee, ja pitäähän se HPki nähdä. Toivoisin toki että hangover kakkonenkin olisi jees, jos traileri naurattaa niin voihan senkin tsekata. Taitaa mulla toi pirates jäädä jo taakse.

Kata kirjoitti...

Mä katon piratesin jo ihan sen takia, että aiemmatkin osat on nähty ja onhan siinä Depp :)