torstai 16. joulukuuta 2010

Jouluiset suosikit

Joulu lähestyy ja taas on hyvä syy katsoa parhaat jouluelokuvat. Ne jotka eivät kulu useammallakaan katsomiskerralla. Kolme lemppariani ovat:

1. & 2. Home Alone ja Home Alone 2: Lost in New York

Varmaan kaikki ovat nähneet Macaulay Culkinin tähdittämät Yksin kotona -elokuvat. Ne kuuluvat ainakin oman ikäpolveni lapsuuden elokuviin. Culkin on niin sympaattinen, hauska ja kaikin puolin ihana. Ilman häntä elokuvat tuskin olisivat puoliksikaan niin hyviä kuin ne ovat (tästä todisteena jatko-osatekeleet, joissa Culkinia ei enää nähdä). Home Alone 1 ja 2 ovat ihanan aidonoloisia ja niissä on sitä joulun taikaa, jota puuttuu monista muista jouluaiheisista elokuvista.

Joe Pesci ja Daniel Stern ovat mainioita veijariroistoja, jotka joutuvat Culkinin esittämän Kevinin naruttamaksi. Elokuvien huumori ei ole ärsyttävää, vaikka se paljolti liittyykiin konnien kyykyttämiseen erilaisilla ansoilla. Ennen olisin sanonut, että kakkososa on lempparini, mutta nyt saattaisin sanoa, että ykkönen vie voiton. Molemmat ovat kuitenkin klassikoita, eikä taso ole laskenut toisessa osassa lainkaan. Molemmat on pakko katsoa vähintään joka toinen joulu!


"Gangster Johnny": Keep the change, you filthy animal! 

3. How the Grinch Stole Christmas

Tämä on ehkä vähän hämympi suosikki. Suositun, vanhan piirrettyklassikon pohjalta tehdyn leffan pääosassa on Jim Carreyn esittämä Grinch, vihreä ja väärinymmärretty hahmo, joka ei ole sopeutunut elämään Whovillessä, lumihiutaleen sisällä sijaitsevassa maailmassa. Whovillessa asuu Who-kansa, joka rakastaa joulua koko sydämestään. Grinch taasen vihaa joulua koko sydämestään ja aikookin siksi varastaa joulun. Myös How the Grinch Stole Christmas on hyväsydäminen elokuva, joka naurattaa ainakin minua. Itseasiassa en varmaan ole nauranut yhtä paljon mitään muuta elokuvaa katsoessani... Mitä lie glögiini laitettu. Grinchiä ei tule katsottua joka joulu, mutta usein kuitenkin. Carrey istuu rooliinsa mielettömän hyvin, mutta niille, jotka eivät Jim Carreystä juuri välitä, tämä ei ehkä ole paras mahdollinen jouluelokuva. Jotkut näyttelijät tuntuvat jakavan mielipiteitä aikalailla.

The Grinch: I'm all toasty inside. And I'm leaking.






Jouluelokuvat luovat joulutunnelmaa. Ymmärrän, että monet eivät halua katsoa jouluisin televisiota, mutta minulle joulupiirrettyjen ja -elokuvien katsominen kuuluu oleellisesti jouluaattopäivään. Niihin hetkiin, kun odotellaan, että joko syödään! Onneksi jouluelokuvia voi katsoa vaikka koko joulukuun ja kuka kieltää katsomasta niitä vaikka keskellä heinäkuun helteitä. Itseasiassa silloin pieni viilentävä talvinen henkäys saattaa olla ihan paikallaan. Klassikkoleffa on muuten myös mainio lahjaidea. Kannatan elokuvien vuokraamista, mutta klassikoita voi hankkia kyllä omaan hyllyynsäkin - ne kun maksavat itsensä takaisin vuosien saatossa.

Ei kommentteja: