perjantai 17. joulukuuta 2010

Bazinga!

                                                                       Raj, Leonard, Penny, Sheldon ja Howard

On aina mahtavaa löytää uusia suosikkeja tv-sarjojen ja elokuvien joukosta. Tällä kertaa se on ollut äärimmäisen mahtavaa. En nimittäin olisi uskonut, että koskaan tultaisiin tekemään toista sarjaa, joka naurattaisi minua yhtä paljon kuin Frasier. Olin väärässä. The Big Bang Theory on osoittautunut valtavan hyväksi sitcomiksi. Katsoin aikanaan sarjan ekan jakson, mutta en sitten jostain syystä alkanut seurata sarjaa, vaikka jaksosta pidinkin. Ympäri nettiä hehkutettu sarja alkoi kuitenkin kiinnostaa uudestaan jokin aika sitten ja nyt olen täysin koukussa.
Sarjassa seurataan neljän tiedemieskollegan ja yhden hehkeän tarjoilijan arkea Pasadenan kaupungissa. Jim Parsonsin esittämä Sheldon Cooper vie kyllä voiton sarjan hahmoista. Neuroottinen ja sosiaalisesti täysin kyvytön nero lakoo parhaat kommentit ja naurattaa niin, että vatsaan sattuu. Myös muut hahmot on kirjoitettu mainiosti ja sarja on jotenkin ihanan raikas. Vitsit eivät ole loppuun kulutettuja tai väkisin väännettyjä ja näyttelijöiden kemiat toimivat mainiosti yhteen. Kaley Cuocon näyttelemä Penny asuu Sheldonin ja tämän kämppiksen Leonardin (Johnny Galecki)naapurissa ja etenkin Pennyn ja Sheldonin sanailua on hauska seurata. Sheldon ei koe seurustelua lainkaan tärkeänä asiana, mutta Leonard, Ïntiasta Yhdysvaltoihin muuttanut Raj (Kunal Nayyar) ja vielä äitinsä luona asusteleva Howard (Simon Helberg) ovat asiasta hieman toista mieltä. Tosin Raj ei uskalla jutella naisille ja viettäisi mieluiten aikaansa Howardin seurassa. Sarjakuvanörtteily, tiedeprojektit ja erilaisten ihmisten vaikeudet ymmärtää toisiaan luovat herkullisen pohjan hauskoille juonikuvioille.

Tässä siis vinkki niille, joiden mielestä televisiosta ei tule yhtään hyvää komediasarjaa. Sub esittää sarjaa maanantai-iltaisin ja MTV3:llakin jaksoja tulee arkena myöhäisilloissa. Sarjan suomenkielinen nimi on Rillit huurussa, kerrankin aika osuva suomennos. Dvd-boksi lienee paras keino päästä sarjaan mukaan, varsinkin kun tähän jää todella koukkuun, jos aihepiiri tuntuu itselle läheiseltä :D Pieruhuumori ei minuun ole juuri koskaan kolahtanut ja ydinperheiden kommellukset (esim. Kaikki rakastavat Raymondia) tuntuvat vähän kaukaisilta. Onneksi on The Big Bang Theory.


Sheldon: You have about as much chance of going out with Penny as the Hubble Telescope has of finding that at the center of each black hole there's a little man with a flashlight trying to find the circuit breaker.

Ei kommentteja: