The beginning of the end

Bill Nighy ... Siinä on mielestäni riittävä takuu elokuvan laadusta. Nighy on nähty muun muassa sellaisissa mahtavissa leffoissa kuin The Boat That Rocked, Pirates of the Caribbean -trilogia, Love Actually ja Notes on a Scandal. Kun sain tietää Nighyn liittyneen niiden brittinäyttelijöiden joukkoon, jotka ovat näytelleet Potter-elokuvissa, aavistelin, että nyt saatetaan viimein nähdä Harry Potter -leffa, jonka jaksaa katsoa vaivatta alusta loppuun. Aavistukseni osui oikeaan. Harry Potter and the Deathly Hallows (Part 1) on edeltäjiään rutkasti parempi. Itseasiassa se on todella hyvä ja ensimmäisen leffan ohella ainut jossa on todella saavutettu kirjojen taianomainen tunnelma.

Viimeisen kirjan jakaminen kahteen osaan oli selkeästi oikea päätös. Sen lienee tiennyt jokainen kirjan lukenut jo ennen elokuvateatteriin menemistä, sillä juuri hötkyilevä ote on ollut aiempien Potter-leffojen suurin ongelma. Kirjoista on yritetty tunkea mahdollisimman paljon tapahtumia parin tunnin pituisiin elokuviin ja arvaahan sen mikä on lopputulos, kun ohjaaja joutuu leikkaamaan kohtauksesta toiseen mainosvideomaisessa tempossa. Deathly Hallowsia ei vaivaa hötkyily. Elokuva on ensimmäinen sarjassaan, joka sisältää jopa muutaman rauhallisen hetken jolloin katsoja saa hengähtää ja katsella huikaisevia maisemia.

Yksi asia ei kuitenkaan ole muutunut. Pääosakolmikko on edelleen yhtä huono kuin aiemminkin. Tai ei nyt liioitella. Ronia näyttelevä Rupert Grint on petrannut kummasti ja näyttelee oikeasti hyvin. Samaa ei valitettavasti voi sanoa Harryä esittävästä Daniel Radcliffesta tai Hermionea esittävästä Emma Watsonista. Mutta minkäs teet kun näyttelijät kahdeksan elokuvan pituiseen suurtuotantoon piti valita näyttelijöiden ollessa pikkulapsia. Tosin tuolloinkin taisi suurimpana valintakriteerinä olla yhdennäköisyys kirjojen hahmojen kanssa... Muu näyttelijäjoukko onkin sitten sen verran nimekäs (Alan Rickman, Ralph Fiennes, Helena Bonham Carter, Rhys Ifans jne.), että edes Radcliffe tai Watson eivät pysty pilaamaan mahtavaa kokonaisuutta. Elokuva näyttää ja kuulostaa hienolta. Tarina rullaa paljon jouhevammin kuin aiemmissa elokuvissa ja tunnelma on kiehtovalla tavalla synkkä. Yksi parhaista kohtauksista on se, jossa Harry, Hermione ja Ron ovat taikajuoman avulla muuttuneet kolmen aikuisen velhon kaksoisolennoiksi. Nuo kolme sivuosanäyttelijää tekevät mahtavan hauskat roolisuoritukset epävarmoina aikuisiksi naamioituneina nuorina.

Elokuvan jakaminen kahtia on antanut myös näyttelijöille enemmän tilaa ja Deathly Hallows sisältääkin monia mieleenpainuvia roolisuorituksia. Bill Nighy taikaministeriön johtohahmona ei ole todellakaan ainut, joka onnistuu tehtävässään. Esimerkiksi Imelda Staunton on mahtava Dolores Umbridgena ja Rhys Ifans Xenophilius Lovegoodina.

Kirjojen tapaan elokuvatkin ovat muuttuneet synkemmiksi ja etenkin Deathly Hallows näyttää enemmän nuorten aikuisten kuin lasten elokuvalta. K11 on mielestäni jopa hieman alakanttiin tehty ikärajasuositus, kun miettii elokuvan yleisilmettä. Pelottavien kohtausten lisäksi leffassa on hiukkasen romantiikkaa, mustasukkaisuutta ja jopa parisuhdetraamaa.

Ron Weasley: Hey!
Hermione Granger: You... complete arse, Ronald Weasley! You show up here after weeks, and you say 'Hey'?

 Vihdoin on siis tehty Potter-elokuva, jota suosittelen kaikille fantasiasta nauttiville. Itseasiassa en millään malttaisi odottaa viimeistä osaa!