2010

Vuosi lähenee loppuaan. Juustokakku odottelee jääkaapissa ja joululahjaksi saadut leffat nököttävät nätisti dvd-hyllyssä. Tämä uusi vuosi menee rennoissa tunnelmissa. Tämän blogin aihepiiriin liittyen vuosi 2010 oli hyvä vuosi. Näin paljon hyviä leffoja ja löysin uusia mahtavia tv-sarjoja. 2010 tapitin muun muassa näitä:

Inception, Christopher Nolanin uusin mestariteos. Hykerryttävän hieno ja mieleenpainuva elokuva.

The Expendables, niin machoa äijärymistelyä, että sitä ei voi katsoa tosikkomaisesti. Ihan mahtava Stallonen testosteronipläjäys.

The Big Bang Theory. Tätä ei vaan voi hehkuttaa riittämiin.  Riippuvuus on sokeriaddiktioni tasolla.

The Social Network. Inceptionin ohella soisin parhaan elokuvan tittelin Facebookin syntytarinalle. Koukuttavan draaman luominen on taitolaji.

Muita 2010 katsottuja: Glee, Sex and the City 2, Wall Street: Money Never Sleeps, Salt, The A-Team... Valtavasti todella katsomisen arvoisia elokuvia ja sarjoja.

Lihaton tammikuu

Mikaela haastoi Geek Is the New Black -blogissa kaikki mukaan Ilmankos-ryhmän Lihaton tammikuu -kampanjaan. I'm in! Kaikki osallistumaan! Yksi kuukausi ei ehkä ratkaise isoja ongelmia, mutta se on mainio mahdollisuus testata erilaista ruokavaliota ja mahdollisesti tehdä pidempi aikainen muutos. Ainakin lihansyönnin vähentäminen on varmasti helpompaa yhden kuukauden lihattomuuden jälkeen. Itse syön lihaa harvemmin, mutta kalaa viikoittain. Tammikuun aikana lupaan siis olla syömättä myös kalaa ja vähentää maitotuotteiden käyttöä. Olin jo luopunut kaikista uuden vuoden lupauksista, mutta nyt taidan sittenkin tehdä yhden :) Ihminen ei välttämättä tarvitse lihaa tasapainoisen ruokavalion koostamiseen, eivätkä ilmeisesti zombitkaan...

Joululoma

Riehakasta joulua kaikille! Bloginpitäjä vetäytyy nyt joulun viettoon perheensä ja kissansa kanssa, joka päätti yön aikana koristella koko asunnon lahjanarulla...

Must see movies 2011

Vuoden vaihde on jännittävää aikaa leffafaneille. Oscarit lähestyvät ja on aina mielenkiintoista nähdä voittavatko omat suosikit, mutta sitäkin mielenkiintoisempaa on lukea tulevista elokuvista ja miettiä mitkä on ehdottomasti nähtävä. Tässä muutama poiminta omalta must see movies 2011 -listaltani:

1. The Tourist saapuu Suomeen tammikuun loppupuolella. Leffa, jonka pääosissa nähdään Angelina Jolie ja Johnny Depp on toki nähtävä ja trailerikin lupaili hyvää: jännitystä, romantiikkaa ja nasevaa sanailua. Lisäksi The Touristissa näyttelee Paul Bettany ja leffa on kuvattu osittain Venetsiassa, joten tätä on ihan mahdotonta jättää väliin.

2. Burlesque tuo valkokankaalle kaksi laululintusta Cherin ja Christina Aguileran. Oli täysin odotettavissa, että Hollywoodissa tajutaan rahastaa viime vuosien burleski-innostuksella. Toivotaan, että tämä rahastus on toteutettu tyylillä. Jälleen kerran traileri lupaili viihdyttävää elokuvaa, josta ei korvia hivelevää laulua puutu.

3. Harry Potter and the Deathly Hallows: Part 2.Viimeiseen kirjaan perustuvista elokuvista ensimmäinen oli niin maaginen ja hyvin toteutettu, että tämä on ilmiselvästi yksi eniten odottamiani leffoja vuonna 2011. Toivotaan, että toinenkin osa on tehty samalla rauhallisella otteella, eikä aiempien Potter-leffojen hätäilevään tyyliin.

4. Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides on toinen odottamistani Depp-leffoista. Aiemmat osat ovat olleet hienon näköisiä ja pidin eritoten ensimmäisestä, mutta ihan suosikeiksi merirosvoelokuvat eivät ole kivunneet. Deppin lisäksi näyttelijäkaartiin kuuluvat ainakin Penélope Cruz, paremmin mallina tunnettu Gemma Ward, Judi Dench, Geoffrey Rush ja mustapartaa esittävä ja parhaiten Lovejoyna tunnettu Ian McShane.

5. The Hangover 2. Myönnettäköön, että epäilen mahdollisuuksia tehdä lähellekään yhtä hauskaa ja räävitöntä elokuvaa kuin Kauhea kankkunen. Annetaan kuitenkin mahdollisuus, eikä tuomita suoralta kädeltä. Varsinkin, kun leffaan on saatu koolle sama jengi kuin ykkösosassa ja lisäksi mukaan on kiinnitetty Liam Neeson!

6. Thor lienee yksi vuoden odotetuimmista isonbudjetin fantasiarymistelyistä ja vaikka genre vaikuttaa aika tarkkaan rajatulta, niin kyllä samantyylisiä leffoja tulee vuonna 2011 muitakin (esim. Sinbad, X-Men: First Class, kolmas Transformers...). Itse nostan Thorin odotetuimpiin elokuviin näiden näyttelijöiden takia: Anthony Hopkins ja Natalie Portman.

7. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, suunnitelmien mukaan joulukuussa 2011 ensi-iltansa saava: Mission: Impossible - Ghost Protocol. Siinä on Tom Cruise. Niille, joille Cruise ei nappaa kerrottakoon, että siinä on myös Josh Holloway. Pressimateriaalia ei netistä löytynyt, mutta laitetaan tähän fanin tekemä banneri, hieno sekin.

Nyt vain odotellaan.

Four more

Vanhan blogin puolella tuli taannoin listattua lemppari tv-hahmot: Criminal Mindsin Dr. Spencer Reid, Frasierin Dr. Niles Crane, Sinkkuelämän Samantha Jones ja Pokka pitää -sarjan Hyacinth Bucket.

Parhaiden listaa voisi kuitenkin laajentaa ainakin muutamalla hahmolla:

Tina Cohen-Chang (Jenna Ushkowitz). Glee on osoittautunut varsin piristäväksi high-school -sarjaksi joka vilisee mainiosti kirjoitettuja hahmoja. Kaksi on kuitenkin ylitse muiden, ensimmäisenä mainittakoon goottihenkinen Tina, joka alkoi alakoulussa änkyttämään saadakseen olla rauhassa muilta oppilailta. Glee-club auttoi Tinaa luopumaan feikki-änkytyksestään ja samaan lisää kaivattua itseluottamusta. Tina on ihanasti erilainen nuori.

Tina: My mom won't even let me watch Twilight. She says she thinks Kristen Stewart seems like a bitch.

Artie Abrams (Kevin McHale). Toinen Glee-suosikeistani. Artie voisi olla perinteinen sivustakatsojahahmo, mutta onneksi ei sitä ole. Pyörätuolilla liikkuva Artie ei suostu enää jäämään statistiksi ja Tinan tavoin hän on saanut Glee-clubista paljon itseluottamusta ja rohkeutta esiintyä. Artie oli kovin kiinnostunut Tinasta, kunnes Tina myönsi änkytyksen olevan keksitty vika. Artin laulukohtaukset ovat suosikkejani. Niitä lisää!

Will Schuester: I don't know if you guys really understand how much harder Artie has to work to keep up. Artie Abrams: Preach!

Penelope Garcia (Kirsten Vangsness). Tämä Criminal Mindsin sivuosahahmo on kaikkien nörttityttöjen kruunaamaton kuningatar. Vain Lisbeth Salander saattaisi kyetä haastamaan Penelopen it-taidoissa. Tosin kaksintaistelussa veikkaisin Penelopen voittavan. Yli-inhimillisillä kyvyillään tämä FBI:n analyytikko kaivaa sekunnin sadasosassa vaikeimmatkin tiedot tietojärjestelmien uumenista ja toimittaa ne kentällä toimiville kollegoilleen. Penelope on paitsi taitava hakkeri ja myös sanavalmis, hauska ja erittäin myötätuntoinen. Hän kokee raa'at rikokset voimakkaammin kuin rikoksia kentällä tutkivat agentit ja viihtyy siksi selvästi parhaiten työhuoneensa uumenissa. Vaadin Penelopelle enemmän ruutuaikaa!

Penelope Garcia: Okay, you know how on Star Trek when Captain Kirk asked McCoy to do something totally impossible, and McCoy says, "Dammit, Jim, I'm a doctor not a miracle worker?"  
Derek Morgan: Hey, what are you telling me? Not to expect a miracle?
Penelope Garcia: No, I'm saying I'm not a doctor. 

Sheldon Cooper (Jim Parsons). Sheldon on mahtava. On varmasti hankalaa kirjoittaa näinkin ärsyttävää hahmoa, joka on samaan aikaan niin kovin rakastettava. Hämmästyttävän korkean ÄO:n lisäksi tällä fyysikolla on hämmästyttävän paljon elämää rajoittavia neurooseja. Tosin Sheldon ei taida kokea tapojaan lainkaan erikoisiksi. Sosiaalisten taitojen puute lienee suurin Sheldonin ongelmista ja tämän hän myöntää avoimesti. Sosiaaliset suhteet eivät kuitenkaan ole erityisen merkittäviä kun ajatellaan maailman kaikkeuden tulevaisuutta ja ihmiskunnan suurimpia keksintöjä fysiikan saralla.

Sheldon: I'm not insane! My mother had me tested! 

Onhan näitä enemmänkin, mutta jatkan listausta toiste. Kaikista parhaat on kuitenkin nyt esitelty, tosin tahdon uskoa, että uusia suosikkeja löytyy tulevaisuudessa useita.

Genre: parhaat romanttiset komediat

Hyviä leffoja on niin paljon, että parhaiden valitseminen on aina vähän tuskaista.Ajattelin kuitenkin viihdyttää itseäni miettimällä parhaita leffoja tietyssä genressä. Hankaluuksia tuo tietysti se, että useimmat leffat eivät kuulu selkeästi vain yhteen genreen. Aloitan nyt kuitenkin romanttisista komedioista, genreistä vaikeimmasta. Romanttisia komedioita miettiessä tulee monelle varmaan mieleen tusinaleffat, joilla houkutellaan naisporukoita leffateattereihin. Pääosaan valitaan joku komea B-luokan leffastara ja naispääosaan sisäisistä ristiriidoista kärsivä söpöläinen. Paljon on tuotettu kuraa, mutta uskallan väittää, että tämä johtuu genren haastavuudesta. Ei ole helppoa tehdä samaan aikaan keveää, hauskaa, syvällistä, tunteisiin vetoavaa ja uskottavaa elokuvaa. Jotkut ovat kuitenkin onnistuneet:

500 Days of Summer (2009)

Koskettava, erinomaisen hauska, kaunis ja raikas. 500 Days of Summer on jotakin uutta ja erilaista. Tarina ei ole turhan pliisu ja leffassa on todella monta uskomattoman hauskaa ja kekseliästä kohtausta. Tom (Joseph Gordon-Levitt) ei ole perinteinen komistus, mutta silti ah niin ihana ja sympaattinen. Summer (Zooey Deschanel) taas on juuri sopivan mystinen ja erityinen ollakseen Tomin unelmien tyttö. Ihana leffa. Yksi parhaista.

Pientä säätöä (It's Complicated, 2009)

Meryl Streep, Steve Martin, Alec Baldwin... Parhautta. Nähtyäni trailerin arvasin, että tämä on viihdyttävä leffa. Viihdyttävyyden lisäksi varttuneiden lemmestä kertova Pientä säätöä romanttinen olematta pliisu. Nautin vain harvoin yltiöromanttisista elokuvista, joten tällaiset arjen realiteetteja sisältävät tarinat puhuttelevat huomattavasti enemmän. Lisäksi oli virkistävää katsella elokuvaa, jossa on ihmisiä, jotka todella voivat jo tietää jotakin rakkaudesta. Tosin ikä ei aina taida tuoda mukanaan sitä kaivattua viisautta. Hyvänmielen elokuva!

Usko koetuksella (Keeping the Faith 2000)

Edward Norton.

Okei, annetaan nyt jokin muukin perustelu. Hyvä ohjaaja ;) Noh, tarina on taas vähän erilainen. Pappi, rabbi ja bisnesnainen. Ei se perinteisin kombo. Kolmiodraama ei ehkä ole se omaperäisin juonikuvia, mutta tässä se on toteutettu hyvin, ilman että kukaan joutuu näyttelemään roistoa. Usko koetuksella kuuluu niihin lehffoihin, jotka olen nähnyt useasti ja tulen varmasti katsomaan vielä tämänkin jälkeen. Elokuvassa on kivasti käsitelty muitakin teemoja kuin vain romantiikkaa (esimerkiksi ystävyyttä yli rajojen), lisäksi leffa on ihanan hyväntahtoinen ja lämmin.

P.S. I Love You (2007)

On elokuvia, jotka itkettävät vaikka ne katsoisi kuinka monta kertaa. P.S. I Love You kuuluu totisesti niihin elokuviin. Kuitenkaan tarina ei ole pelkästään traaginen ja surullinen, mukana on aimo annos hauskoja kohtauksia, jotka todella naurattavat. Tämäkin on hyväntahtoinen elokuva, mutta lienee listatuista ainut, jossa miespääosassa on yleisesti komeaksi hyväksytty uros, Gerard Butler. Hilary Swankin Holly kärsii  kyllä sisäisistä ristiriidoista, muttei ole perinteinen romanttisen elokuvan naishahmo. P.S. I Love You ei ole söpöilevä, vaikka aika söpö onkin. Tarkoitan, että katsojia ei upoteta imelyyteen ja kaikki ei pääty välttämättä niinkuin odottaisi. Tässä joukossa P.S. I Love You ei ehkä ole paras, mutta genressään se kuuluu ehdottomasti kärkikastiin.


Siinäpä niitä. Muitekin hyviä on, mutta tässä lienevät omat suosikkini tältä vuosituhannelta. Kertokaahan omat suosikkinne!

Bazinga!

                                                                       Raj, Leonard, Penny, Sheldon ja Howard

On aina mahtavaa löytää uusia suosikkeja tv-sarjojen ja elokuvien joukosta. Tällä kertaa se on ollut äärimmäisen mahtavaa. En nimittäin olisi uskonut, että koskaan tultaisiin tekemään toista sarjaa, joka naurattaisi minua yhtä paljon kuin Frasier. Olin väärässä. The Big Bang Theory on osoittautunut valtavan hyväksi sitcomiksi. Katsoin aikanaan sarjan ekan jakson, mutta en sitten jostain syystä alkanut seurata sarjaa, vaikka jaksosta pidinkin. Ympäri nettiä hehkutettu sarja alkoi kuitenkin kiinnostaa uudestaan jokin aika sitten ja nyt olen täysin koukussa.

Sarjassa seurataan neljän tiedemieskollegan ja yhden hehkeän tarjoilijan arkea Pasadenan kaupungissa. Jim Parsonsin esittämä Sheldon Cooper vie kyllä voiton sarjan hahmoista. Neuroottinen ja sosiaalisesti täysin kyvytön nero lakoo parhaat kommentit ja naurattaa niin, että vatsaan sattuu. Myös muut hahmot on kirjoitettu mainiosti ja sarja on jotenkin ihanan raikas. Vitsit eivät ole loppuun kulutettuja tai väkisin väännettyjä ja näyttelijöiden kemiat toimivat mainiosti yhteen. Kaley Cuocon näyttelemä Penny asuu Sheldonin ja tämän kämppiksen Leonardin (Johnny Galecki)naapurissa ja etenkin Pennyn ja Sheldonin sanailua on hauska seurata. Sheldon ei koe seurustelua lainkaan tärkeänä asiana, mutta Leonard, Ïntiasta Yhdysvaltoihin muuttanut Raj (Kunal Nayyar) ja vielä äitinsä luona asusteleva Howard (Simon Helberg) ovat asiasta hieman toista mieltä. Tosin Raj ei uskalla jutella naisille ja viettäisi mieluiten aikaansa Howardin seurassa. Sarjakuvanörtteily, tiedeprojektit ja erilaisten ihmisten vaikeudet ymmärtää toisiaan luovat herkullisen pohjan hauskoille juonikuvioille.

Tässä siis vinkki niille, joiden mielestä televisiosta ei tule yhtään hyvää komediasarjaa. Sub esittää sarjaa maanantai-iltaisin ja MTV3:llakin jaksoja tulee arkena myöhäisilloissa. Sarjan suomenkielinen nimi on Rillit huurussa, kerrankin aika osuva suomennos. Dvd-boksi lienee paras keino päästä sarjaan mukaan, varsinkin kun tähän jää todella koukkuun, jos aihepiiri tuntuu itselle läheiseltä :D Pieruhuumori ei minuun ole juuri koskaan kolahtanut ja ydinperheiden kommellukset (esim. Kaikki rakastavat Raymondia) tuntuvat vähän kaukaisilta. Onneksi on The Big Bang Theory.

Sheldon: You have about as much chance of going out with Penny as the Hubble Telescope has of finding that at the center of each black hole there's a little man with a flashlight trying to find the circuit breaker.

Jouluiset suosikit

Joulu lähestyy ja taas on hyvä syy katsoa parhaat jouluelokuvat. Ne jotka eivät kulu useammallakaan katsomiskerralla. Kolme lemppariani ovat:

1. & 2. Home Alone ja Home Alone 2: Lost in New York

Varmaan kaikki ovat nähneet Macaulay Culkinin tähdittämät Yksin kotona -elokuvat. Ne kuuluvat ainakin oman ikäpolveni lapsuuden elokuviin. Culkin on niin sympaattinen, hauska ja kaikin puolin ihana. Ilman häntä elokuvat tuskin olisivat puoliksikaan niin hyviä kuin ne ovat (tästä todisteena jatko-osatekeleet, joissa Culkinia ei enää nähdä). Home Alone 1 ja 2 ovat ihanan aidonoloisia ja niissä on sitä joulun taikaa, jota puuttuu monista muista jouluaiheisista elokuvista.

Joe Pesci ja Daniel Stern ovat mainioita veijariroistoja, jotka joutuvat Culkinin esittämän Kevinin naruttamaksi. Elokuvien huumori ei ole ärsyttävää, vaikka se paljolti liittyykiin konnien kyykyttämiseen erilaisilla ansoilla. Ennen olisin sanonut, että kakkososa on lempparini, mutta nyt saattaisin sanoa, että ykkönen vie voiton. Molemmat ovat kuitenkin klassikoita, eikä taso ole laskenut toisessa osassa lainkaan. Molemmat on pakko katsoa vähintään joka toinen joulu!


"Gangster Johnny": Keep the change, you filthy animal! 

3. How the Grinch Stole Christmas

Tämä on ehkä vähän hämympi suosikki. Suositun, vanhan piirrettyklassikon pohjalta tehdyn leffan pääosassa on Jim Carreyn esittämä Grinch, vihreä ja väärinymmärretty hahmo, joka ei ole sopeutunut elämään Whovillessä, lumihiutaleen sisällä sijaitsevassa maailmassa. Whovillessa asuu Who-kansa, joka rakastaa joulua koko sydämestään. Grinch taasen vihaa joulua koko sydämestään ja aikookin siksi varastaa joulun. Myös How the Grinch Stole Christmas on hyväsydäminen elokuva, joka naurattaa ainakin minua. Itseasiassa en varmaan ole nauranut yhtä paljon mitään muuta elokuvaa katsoessani... Mitä lie glögiini laitettu. Grinchiä ei tule katsottua joka joulu, mutta usein kuitenkin. Carrey istuu rooliinsa mielettömän hyvin, mutta niille, jotka eivät Jim Carreystä juuri välitä, tämä ei ehkä ole paras mahdollinen jouluelokuva. Jotkut näyttelijät tuntuvat jakavan mielipiteitä aikalailla.

The Grinch: I'm all toasty inside. And I'm leaking.






Jouluelokuvat luovat joulutunnelmaa. Ymmärrän, että monet eivät halua katsoa jouluisin televisiota, mutta minulle joulupiirrettyjen ja -elokuvien katsominen kuuluu oleellisesti jouluaattopäivään. Niihin hetkiin, kun odotellaan, että joko syödään! Onneksi jouluelokuvia voi katsoa vaikka koko joulukuun ja kuka kieltää katsomasta niitä vaikka keskellä heinäkuun helteitä. Itseasiassa silloin pieni viilentävä talvinen henkäys saattaa olla ihan paikallaan. Klassikkoleffa on muuten myös mainio lahjaidea. Kannatan elokuvien vuokraamista, mutta klassikoita voi hankkia kyllä omaan hyllyynsäkin - ne kun maksavat itsensä takaisin vuosien saatossa.

The beginning of the end

Bill Nighy ... Siinä on mielestäni riittävä takuu elokuvan laadusta. Nighy on nähty muun muassa sellaisissa mahtavissa leffoissa kuin The Boat That Rocked, Pirates of the Caribbean -trilogia, Love Actually ja Notes on a Scandal. Kun sain tietää Nighyn liittyneen niiden brittinäyttelijöiden joukkoon, jotka ovat näytelleet Potter-elokuvissa, aavistelin, että nyt saatetaan viimein nähdä Harry Potter -leffa, jonka jaksaa katsoa vaivatta alusta loppuun. Aavistukseni osui oikeaan. Harry Potter and the Deathly Hallows (Part 1) on edeltäjiään rutkasti parempi. Itseasiassa se on todella hyvä ja ensimmäisen leffan ohella ainut jossa on todella saavutettu kirjojen taianomainen tunnelma.

Viimeisen kirjan jakaminen kahteen osaan oli selkeästi oikea päätös. Sen lienee tiennyt jokainen kirjan lukenut jo ennen elokuvateatteriin menemistä, sillä juuri hötkyilevä ote on ollut aiempien Potter-leffojen suurin ongelma. Kirjoista on yritetty tunkea mahdollisimman paljon tapahtumia parin tunnin pituisiin elokuviin ja arvaahan sen mikä on lopputulos, kun ohjaaja joutuu leikkaamaan kohtauksesta toiseen mainosvideomaisessa tempossa. Deathly Hallowsia ei vaivaa hötkyily. Elokuva on ensimmäinen sarjassaan, joka sisältää jopa muutaman rauhallisen hetken jolloin katsoja saa hengähtää ja katsella huikaisevia maisemia.

Yksi asia ei kuitenkaan ole muutunut. Pääosakolmikko on edelleen yhtä huono kuin aiemminkin. Tai ei nyt liioitella. Ronia näyttelevä Rupert Grint on petrannut kummasti ja näyttelee oikeasti hyvin. Samaa ei valitettavasti voi sanoa Harryä esittävästä Daniel Radcliffesta tai Hermionea esittävästä Emma Watsonista. Mutta minkäs teet kun näyttelijät kahdeksan elokuvan pituiseen suurtuotantoon piti valita näyttelijöiden ollessa pikkulapsia. Tosin tuolloinkin taisi suurimpana valintakriteerinä olla yhdennäköisyys kirjojen hahmojen kanssa... Muu näyttelijäjoukko onkin sitten sen verran nimekäs (Alan Rickman, Ralph Fiennes, Helena Bonham Carter, Rhys Ifans jne.), että edes Radcliffe tai Watson eivät pysty pilaamaan mahtavaa kokonaisuutta. Elokuva näyttää ja kuulostaa hienolta. Tarina rullaa paljon jouhevammin kuin aiemmissa elokuvissa ja tunnelma on kiehtovalla tavalla synkkä. Yksi parhaista kohtauksista on se, jossa Harry, Hermione ja Ron ovat taikajuoman avulla muuttuneet kolmen aikuisen velhon kaksoisolennoiksi. Nuo kolme sivuosanäyttelijää tekevät mahtavan hauskat roolisuoritukset epävarmoina aikuisiksi naamioituneina nuorina.

Elokuvan jakaminen kahtia on antanut myös näyttelijöille enemmän tilaa ja Deathly Hallows sisältääkin monia mieleenpainuvia roolisuorituksia. Bill Nighy taikaministeriön johtohahmona ei ole todellakaan ainut, joka onnistuu tehtävässään. Esimerkiksi Imelda Staunton on mahtava Dolores Umbridgena ja Rhys Ifans Xenophilius Lovegoodina.

Kirjojen tapaan elokuvatkin ovat muuttuneet synkemmiksi ja etenkin Deathly Hallows näyttää enemmän nuorten aikuisten kuin lasten elokuvalta. K11 on mielestäni jopa hieman alakanttiin tehty ikärajasuositus, kun miettii elokuvan yleisilmettä. Pelottavien kohtausten lisäksi leffassa on hiukkasen romantiikkaa, mustasukkaisuutta ja jopa parisuhdetraamaa.

Ron Weasley: Hey!
Hermione Granger: You... complete arse, Ronald Weasley! You show up here after weeks, and you say 'Hey'?

 Vihdoin on siis tehty Potter-elokuva, jota suosittelen kaikille fantasiasta nauttiville. Itseasiassa en millään malttaisi odottaa viimeistä osaa!

1.

Wuhuu! Ensimmäinen postaus:
Tämä blogi tulee toimimaan paikkana, jossa voin kaikessa rauhassa jauhaa elokuvista ja tv-sarjoista, tv-hahmoista, roolivalinnoista, ohjaajista, näyttelijöistä ja kaikesta mahdollisesta leffoihin ja sarjoihin liittyvästä. Lisäksi saatan kirjoitella muistakin mieltäni askarruttavista aiheista.