sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Vaikutuksille altis

Kuinka paljon muiden mielipiteet vaikuttavat siihen mitä elokuvia menen katsomaan? Paljon. Leffakriitikoiden lisäksi kuuntelen ystävien mielipiteitä ja esimerkiksi viime vuoden lopussa kokoamani Must-see movies -lista on jo vähentynyt yhdellä ilman, että olen kyseistä leffaa katsonut. The Tourist siirtyy "saatan katsoa kun tulee dvd:lle" -kansioon, sillä 100% lukemistani leffa-arvioista on tämän leffan osalta ollut negatiivisia. Lisäksi kun jo kaksi kaveria on kertonut leffan olleen kauniisti sanottuna hanurista, en enää jaksa uskoa, että olisin toista mieltä enemmistön  kanssa. Toki on aina se mahdollisuus, että itse olisin rakastanut Touristia. Olen kuitenkin oppinut luottamaan jonkin verran muiden mielipiteisiin ja huomaamaan ketkä kriitikoista arvostavat samantyylisiä leffoja kuin minä. Useimmiten luen Episodia, jos haluan hieman kuulostella mitä suomalaiset kriitikot ovat jostain elokuvasta pitäneet. Episodissa pidän siitä, että elokuvia arvostellaan vertaamalla niitä muihin saman tyylilajin elokuviin. Hyvä kriitikko osaa sanoa mikä tekee hyvän draaman ja mikä tekee hyvän toimintaleffan.

Arvioiden perusteella täytynee katsoa ainakin:
127 Hours, The Kids Are All Right, The Town ja Another Year.
 

2 kommenttia:

June kirjoitti...

Oon miettinyt tätä asiaa monesti. Periaatteessa oon pyrkinyt olemaan lukematta liikaa arvosteluja, mutta toisaalta ammattimaiset sellaiset perustuvat ihan oikeisiin faktoihin, jotka leffasta voi itsekin helposti huomata. Joukossa on sitten tietysti niitä henkilökohtaisella tasolla joko ärsyttäviä tai ihastuttavia juttuja.

Kata kirjoitti...

Joo, vaikka luen arvosteluja, en sokeasti luota niihin. Niiden leffojen kohdalla, joita "kaikki" haukkuu useimmiten kyllä luotan arvioihin ja kavereiden sanaan (esim. Gigli), mut sit on niitä, joita kriitikot haukkuu ja mä rakastan (esim. SATC 2) :D