Genre: parhaat romanttiset draamat

Tähän genreen ei ollut hankalaa keksiä hyviä ehdokkaita Top4-listalle. Hankalampaa oli karsia joukosta parhaat ja luopua ajatuksesta tehdä Top20-lista. Jostain syystä kaikki listalle päätyneet leffat ovat suhteellisen uusia tuttavuuksia. Luulen, että jos katsoisin joitakin vanhempia romanttisia draamoja uudestaan, saattaisin ihastua niihin aivan eri tavalla kuin nuorempana. Ehkä sitä vanhemmiten vähän pehmenee ja alkaa enemmän nauttia kaikenlaisesta söpöilystä.

1. The Painted Veil. Ihmeellistä miten elokuva voi samaan aikaan olla niin karu, raastava ja julma sekä kaunis, romanttinen ja jopa hempeä. Edward Norton on takuu hyvälle elokuvalle ja The Painted Veilin jäyhä tohtori kuuluu ehdottomasti miehen parhaimpiin roolisuorituksiin. Katsoja alkaa ymmärtämään kylmäkiskoista brittilääkäriä, mutta samalla kokee myötätuntoa pettävää vaimoa (Naomi Watts) kohtaan, jonka tohtori vie mukanaan syvälle koleran riivaamalle Kiinan maaseudulle. Hauska tieto lienee, että leffassa Wattsin esittämä vaimo pettää miestään Liev Schreiberin esittämän diplomaatin kanssa. Tosielämässä Watts ja Schreiber ovat pariskunta.

2. Remember Me vaikuttaa aluksi perinteiseltä rakkaustarinalta, jossa nuori pari rakastuu ja yrittää pysyä yhdessä tiellä olevista esteistä huolimatta. Lisäksi taustalla on sata kertaa pyöritelty juonikuvio poikien välisestä vedosta, jossa tarkoituksena on iskeä tyttö. Tytön isä taas on paha poliisi, jolle pojat mielellään kostaisivat viemällä rakkaan pikkutyttären pois isän huomasta. Sitten poika kuitenkin rakastuu. Tyttökin rakastuu. Tässä elokuvassa tuo juonikuvio on kuitenkin sivuroolissa. Pääroolissa ovat vaikeat perhesuhteet ja opetuksena hetkeen tarttumisen tärkeys. Rakkaus ei kuole koskaan. Ah, ihanaa. Ai niin, pääosissa Robert Pattinson (joka on mainio, toisin kuin Twilight-leffoissa), ihana ihana ja vielä kerran ihana Emilie de Ravin ja todella vakuuttava Pierce Brosnan.

3. Dear John on siirappinen valinta. Siirappisuudenkin voi tehdä hyvin ja huonosti. Tässä elokuvassa se on tehty oikein hyvin. Pääosapari on kuin suoraan Disney-sadusta, mutta sellaisen ei saa antaa häiritä. Joskus sitä haluaa aimo annoksen machoiluräiskintää, joskus vajaata teinihuumoria ja joskus yltiöromanttista satua. Kaikesta söpöilystä huolimatta tarina on sydäntä raastava. Sota vie pojan (Channing Tatum) tytön (Amanda Seyfried) luota pitkäksi aikaa ja vaikka rintamalla päivät seuraavat toisiaan puuduttavan samanlaisina ja ainut ilo on silloin tällöin postin mukana saapuva rakkauskirje, ei elämä kotona pysähdy. Dear John ei tyydy olemaan vain nuoren parin rakkaustarina vaan vaikeita asioita, kuten autismia ja velvollisuuksia, käsitellään aidontuntuisesti.

4. The Young Victoria. Listan viimeiseksi valikoitui historiallinen dramatisointi tosielämän tapahtumista. Joskus ennaltasuunniteltu liitto voi onnistua. Kuningatar Victorian ensimmäisistä hallinnointivuosista  kertova Young Victoria on itseasiassa Victorian ja prinssi Albertin rakkaustarina, joka eroaa monista muista samantyyppisitä elokuvista raikkaudellaan. Emily Blunt on sopivan arkinen nuoren kuningattaren roolissa, Rupert Friend on oikea valinta herkäksi Albertiksi ja Paul Bettany voisi varmaan näytellä Lordi Melbournen roolin pelkästään pistävän katseensa avulla. Vaikka et muuten juuri pitäisi historiallisista draamoista, kannattaa tämä silti katsoa.

Genre: parhaat kauhuleffat

Jatketaan näitä genrekatsauksia minulle hieman tuntemattomammalla kategorialla. Kauhuelokuvia tuli ennen katsottua paljonkin, mutta nykyään todella todella harvoin. Menneiltä vuosilta muutama on kuitenkin jäänyt mieleen. Tässä minun Top 4 kauhuleffani:

Huom! Kuvat paljastavat osia elokuvien juonikuvioista.

1. What Lies Beneath. Michelle Pfeifferin ja Harrison Fordin tähdittämä kauhupätkä lienee joidenkin mielestä enemmän trilleri kuin kauhuelokuva. Ehkä se siksi onkin oman listani kärjessä, sillä verellä mässäily ja moottorisahamurhaajat eivät minua juuri säväytä. Pfeiffer on erityisen hyvä roolissaan tiedemiehen vaimona, joka huomaa kodissa tapahtuvan kummia asioita...

2. The Omen. Se alkuperäinen. Vuodelta 1976. Huh, muistan kun katsoin tämän seiskaluokkalaisena yksin olohuoneessa, kun kaikki muut jo nukkuivat. Pelotti laittaa telkkari kiinni leffan päätyttyä ja ai että pelotti kävellä olohuoneesta omaan petiin, kun koto oli jo pimeä. Leffakokemuksiin liittyy aina muutakin kuin itse elokuva (esimerkiksi katsomistilanne) ja täysin objektiivisen arvion antaminen on mahdotonta. The Omen on kuitenkin aidosti pelottava kauhuelokuva, jossa pikkupoika paljastuu antikristukseksi. Nykykatsojan silmään leffa on vanhanaikainen ja mielestäni se jopa lisää pelottavuutta. Pääosassa, antikristuksen isäpappana on itse Gregory Peck. Tätä ei tosiaan kannata katsoa yksin. Leffalle on tehty vaihteleva joukko jatko-osia ja heikko uusintafilmatisointikin vuonna 2006.

3. The Exorcist. Jatketaan klassikko linjalla. Manaaja nyt vaan on yksi pelottavimmista. Selkeästi 70-luvulla taidettiin kauhuleffojen teko, sillä leffa on tehty vuonna 1973. Manaajassa on hyytävä tunnelma ja jotenkin riivatut lapset on erityisen pelottavia... Saako sen nyt tappaa kun se on antikristus/pahan hengen riivaama/ muuten vaan psykomurhaaja? Pääosassa riivatun tyttären äitinä nähdään Ellen Burstyn ja manauksen suorittavana pappi Merrininä Max von Sydow. Vanhemmillani on kyseinen leffa videona ja muistan katsoneeni mielenkiinnolla ekstroja joissa kerrottiin leffan teosta. Harvoin näkee niin hyviä ekstroja. Dvd-juhlajulkaisuissa lienee mukana vähintään samat ekstrat, jotka kannattaa siis ehdottomasti tsekata.

4. Misery. Elokuvan suomenkielinen nimi kuulostaa itseasiassa paremmalta: Piina. Stephen Kingin kirjaan perustuva Piina on todella hyytävän hyvä kauhuelokuva. King kirjoittaa omaan makuuni liian outoja scifi-kirjoja, mutta Piina on toista maata. Se on hyvällä tavalla perinteinen kauhuelokuva, jossa Kathy Batesin esittämä kirjafani pelastaa James Caanin näyttelemän autokolariin joutuneen kirjailijan. Tosin kirjailija toivoo myöhemmin että pelastaja olisi ollut joku muu... Leffa toimii etenkin Batesin huikaisevan näyttelemisen ansiosta. Tämä leffa mukaan mökkimatkalle ja saattaa olla ettei kauheasti nukuta.

Kuvat AllMoviePhoto ja täältä.

Genre: parhaat romanttiset komediat

Hyviä leffoja on niin paljon, että parhaiden valitseminen on aina vähän tuskaista.Ajattelin kuitenkin viihdyttää itseäni miettimällä parhaita leffoja tietyssä genressä. Hankaluuksia tuo tietysti se, että useimmat leffat eivät kuulu selkeästi vain yhteen genreen. Aloitan nyt kuitenkin romanttisista komedioista, genreistä vaikeimmasta. Romanttisia komedioita miettiessä tulee monelle varmaan mieleen tusinaleffat, joilla houkutellaan naisporukoita leffateattereihin. Pääosaan valitaan joku komea B-luokan leffastara ja naispääosaan sisäisistä ristiriidoista kärsivä söpöläinen. Paljon on tuotettu kuraa, mutta uskallan väittää, että tämä johtuu genren haastavuudesta. Ei ole helppoa tehdä samaan aikaan keveää, hauskaa, syvällistä, tunteisiin vetoavaa ja uskottavaa elokuvaa. Jotkut ovat kuitenkin onnistuneet:

500 Days of Summer (2009)

Koskettava, erinomaisen hauska, kaunis ja raikas. 500 Days of Summer on jotakin uutta ja erilaista. Tarina ei ole turhan pliisu ja leffassa on todella monta uskomattoman hauskaa ja kekseliästä kohtausta. Tom (Joseph Gordon-Levitt) ei ole perinteinen komistus, mutta silti ah niin ihana ja sympaattinen. Summer (Zooey Deschanel) taas on juuri sopivan mystinen ja erityinen ollakseen Tomin unelmien tyttö. Ihana leffa. Yksi parhaista.

Pientä säätöä (It's Complicated, 2009)

Meryl Streep, Steve Martin, Alec Baldwin... Parhautta. Nähtyäni trailerin arvasin, että tämä on viihdyttävä leffa. Viihdyttävyyden lisäksi varttuneiden lemmestä kertova Pientä säätöä romanttinen olematta pliisu. Nautin vain harvoin yltiöromanttisista elokuvista, joten tällaiset arjen realiteetteja sisältävät tarinat puhuttelevat huomattavasti enemmän. Lisäksi oli virkistävää katsella elokuvaa, jossa on ihmisiä, jotka todella voivat jo tietää jotakin rakkaudesta. Tosin ikä ei aina taida tuoda mukanaan sitä kaivattua viisautta. Hyvänmielen elokuva!

Usko koetuksella (Keeping the Faith 2000)

Edward Norton.

Okei, annetaan nyt jokin muukin perustelu. Hyvä ohjaaja ;) Noh, tarina on taas vähän erilainen. Pappi, rabbi ja bisnesnainen. Ei se perinteisin kombo. Kolmiodraama ei ehkä ole se omaperäisin juonikuvia, mutta tässä se on toteutettu hyvin, ilman että kukaan joutuu näyttelemään roistoa. Usko koetuksella kuuluu niihin lehffoihin, jotka olen nähnyt useasti ja tulen varmasti katsomaan vielä tämänkin jälkeen. Elokuvassa on kivasti käsitelty muitakin teemoja kuin vain romantiikkaa (esimerkiksi ystävyyttä yli rajojen), lisäksi leffa on ihanan hyväntahtoinen ja lämmin.

P.S. I Love You (2007)

On elokuvia, jotka itkettävät vaikka ne katsoisi kuinka monta kertaa. P.S. I Love You kuuluu totisesti niihin elokuviin. Kuitenkaan tarina ei ole pelkästään traaginen ja surullinen, mukana on aimo annos hauskoja kohtauksia, jotka todella naurattavat. Tämäkin on hyväntahtoinen elokuva, mutta lienee listatuista ainut, jossa miespääosassa on yleisesti komeaksi hyväksytty uros, Gerard Butler. Hilary Swankin Holly kärsii  kyllä sisäisistä ristiriidoista, muttei ole perinteinen romanttisen elokuvan naishahmo. P.S. I Love You ei ole söpöilevä, vaikka aika söpö onkin. Tarkoitan, että katsojia ei upoteta imelyyteen ja kaikki ei pääty välttämättä niinkuin odottaisi. Tässä joukossa P.S. I Love You ei ehkä ole paras, mutta genressään se kuuluu ehdottomasti kärkikastiin.


Siinäpä niitä. Muitekin hyviä on, mutta tässä lienevät omat suosikkini tältä vuosituhannelta. Kertokaahan omat suosikkinne!