sunnuntai 6. helmikuuta 2011

The Kids Are All Right

One down. Tuli nimittäin juuri katsottua yksi mainitsemistani mahdollisesti katsomisenarvoisista elokuvista. The Kids Are All Right kertoo yhdestä kesästä yhden perheen elämässä. Nic (Annette Bening) ja Jules (Julianne Moore) ovat pariskunta ja kahden lapsen äitejä, jotka ovat hankkineet lapsensa, Jonin ja Laserin, spermanluovuttajan avulla. Joni (Mia Wasikowska) on täyttänyt 18-vuotta ja päättää 15-vuotiaan veljensä (Josh Hutcherson) pyynnöstä käyttää oikeuttaan pyytää spermapankkia ottamaan yhteyttä biologiseen isäänsä Pauliin (Mark Ruffalo). Aluksi kaikki sujuu vallan mainiosti, sekä lapset että Paul nauttivat mahdollisuudesta tutustua toisiinsa. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan kivuttomasti.

The Kids Are All Right on melko kepeä elokuva hieman vaikeastakin aiheesta. En kuitenkaan sanoisi sen koskettaneen erityisemmin. Viihdyin elokuvan parissa ja se on toki tärkeintä, mutta luulen, että aiheesta olisi saanut moniulotteisemman kertomuksen, jos hahmoihin olisi saanut tutustua hieman syvällisemmin. Nyt elokuva tuntuu jäävän pelkäksi pintaraapaisuksi, mutta toisaalta, juuri se takaa elokuvan kepeän tunnelman. Erityisesti minua miellytti elokuvan lavastus. Asunnot, pihat ja Paulin pyörittämä ravintola luovat kauniit puitteet elokuvalle, jonka hahmotkin ovat kovin kauniita - eivät kuitenkaan ärsyttävän kauniita tai liiallisen puhtoisia, mutta ihanalla tavalla suloisia. Elokuva aiheutti kesän kaipuun, vaikka kesä ei edes ole lempi vuodenaikani.
Etenkin Julianne Moore ja Mia Wasikowska tekevät elokuvassa mieleenpainuvat roolisuoritukset. Ehkä siksi, että Annette Bening on mielestäni aina loistava, mutta Moore on aiemmin näytellyt monissa elokuvissa, joista en erityisemmin ole pitänyt ja Wasikowskan olen tainnut nähdä vain Liisa Ihmemaassa -leffassa, josta en liiemmin välittänyt. Oli muuten hauska nähdä, että USA:n Huippumalli haussa -sarjassa kisannut Yaya DaCosta on onnistunut polkaisemaan käyntiin uran näyttelijänä. DaCosta esittää leffassa Paulin ravintolassa työskentelevää Tanyaa, jonka kanssa Paulilla on suhde. DaCosta sopii rooliin mainiosti - ehkäpä näemme hänet vielä isommassakin roolissa.

Ei kommentteja: