On elokuvia, jotka jokaisen tulisi katsoa. Nevet Let Me Go on sellainen elokuva. Se on raastavan surullinen, mutta samaan aikaan levollinen tarina. Se on kertomus oman kohtalon hyväksymisestä ja rohkeudesta kohdata väistämätön. Toisaalta se aiheuttaa katsojassa vastareaktion ja halun huutaa: "Taistelkaa vastaan!". En halua kertoa elokuvan juonta, vaikka se monessa arvostelussa onkin osin paljastettu. Jotain voinen silti elokuvan tarinasta kirjoittaa. Kaikki alkaa perinteikkäästä englantilaisesta sisäoppilaitoksesta, jossa lapset näyttävät eläneen koko elämänsä. Kuten muillakin sen ikäisillä, näilläkin lapsilla on unelmia, mutta pian he joutuvat hyväksymään, että noista unelmista on luovuttava. Sisäoppilaitoiksessa arjen huippuhetkiin kuuluu "kuorman" saapuminen. Kuljettaja tuo mukanaan laatikoittain leluja, kasetteja ja muita tavaroita, joita lapset voivat ansaitsemillaan poleteilla ostaa. Tavarat ovat kuitenkin vanhoja, kuluneita - selkeästi jonkun jo käyttämiä.
Tommy (Andrew Garfield) joutuu tuon tuosta tovereidensa kiusaamaksi. Kathy (Carey Mulligan) haluaa olla Tommyn ystävä ja pian heistä tuleekin läheisiä. Kathyn ystävä Ruth (Keira Knightley) on aiemmin kiusannut ja pilkannut Tommya, mutta Kathyn ystävyttyttyä Tommyn kanssa, Ruth huomaa Tommyssa uuden puolen. Ruth ja Tommy alkavat seurustella. Kathy jää ulkopuolelle. Tämä kolmen henkilöhahmon draama on koko elokuvan keskiössä. Tarina kerrotaan näiden hahmojen kautta ja se tekee siitä erityisen koskettavan. Katsoja tutustuu kaikkiin kolmeen ja joutuu katsomaan kuinka heille käy.
Mulligan on järisyttävän hyvä näyttelijä ja Never Let Me Go:ssa hän on aivan yhtä hyvä kuin oli An Educationissakin. Nuorta Kathya esittävä Izzy Meikle-Small on muuten myös todella lahjakas ja muutenkin aivan ihana. Mistä näitä lapsinäyttelijöitä oikein löydetään? Garfield teki vaikutuksen The Social Networkissa ja on näyttelee nyt Tommyn roolin valtavan herkästi. Knightley ei ole koskaan lukeutunut lempinäyttelijöihini, mutta myönnettäköön, että tähän rooliin hän sopii oikein hyvin.
Loppuhuomautuksena: tämä elokuva saattaa olla parempi katsoa kotona, jos olet kaltaistani helposti herkistyvää sorttia. Itse tiesin kyllä, että tulossa on todella surullinen elokuva, mutta en voinut odottaa dvd-versiota. Eikä se kai niin kamalaa ole, jos vähän kyynelehtii. Ainakin kyseessä on elokuva, joka ei voi jättää ketään kylmäksi.
Rahapaja kausi 5
2 vuotta sitten
2 kommenttia:
Mä kyllä vetistelin ennakossa, helmikuussa, ihan kunnolla. Aivan mahtava leffa ja viiden tähden ja kaikkien kehujen arvoinen ;O)
Multa tulee myös viisi kirkasta tähteä. Toivottavasti leffa saisi katsojia Suomessa. Muualla se on jäänyt vähän esim. Kuninkaan puheen varjoon...
Lähetä kommentti