Elokuvan näyttämönä on tulevaisuuden maailma, jossa aika on rahaa. 25 vuotta täytettyään kukaan ei vanhene, mutta elinaikaa lahjoitetaan kaikille vain yksi vuosi lisää. Jos tahtoo elää kauemmin, on ikää hankittava muilla keinoin ja rikkaat voivat elää ikuisesti. Mutta muutamien ikuisen elämän tähden on useiden kuoltava ja tämän epäoikeudenmukaisuuden ympärille on In Timen käsikirjoittanut ja ohjannut Andrew Niccol rakentanut tarinansa. Niccolin kynästä on saanut alkunsa myös nerokas Truman Show ja In Timen ajatusleikissä on jotakin samaa, vaikka elokuvat eivät ensi silmäyksellä samantyylisiä olekaan.
Teatteriin mennessäni minua kiinnosti etenkin nähdä miten Justin Timberlake pärjää toiminnallisessa pääosaroolissa. Hyvin pärjää. Minun puolestani Timberake voi jatkossakin keskittyä näyttelemiseen, sen verran hyvin se näyttää sujuvan. Ja Amanda Seyfried, voih Amanda Seyfried. Kuten olen aiemminkin todennut Seyfried on ihana ja äärimmäisen muuntautumiskykyinen - ja se jossakin arvostelussa väitetty pääparin välisen kemian uupuminen on sitten täyttä puppua. Mukavana lisänä leffassa nähdään myös ikuisesti pahiksia esittävä Cillian Murphy ja tällaiselle The Big Bang Theoryn ystävälle miellyttävänä yllätyksenä näyttelijäkaartiin on pestattu myös Leonard, tai siis Johnny Galecki. Kaiken tämän hehkutuksenkin jälkeen olen valmis antamaan elokuvalle vain kolme ja puoli tähteä. Neljän kokonaisen saamiseksi olisi tarvittu hieman lisää sitä jotakin, jota on hankala selittää.
kuvat1, kuvat2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti