Never Let Me Go - Ole luonani aina

On elokuvia, jotka jokaisen tulisi katsoa. Nevet Let Me Go on sellainen elokuva. Se on raastavan surullinen, mutta samaan aikaan levollinen tarina. Se on kertomus oman kohtalon hyväksymisestä ja rohkeudesta kohdata väistämätön. Toisaalta se aiheuttaa katsojassa vastareaktion ja halun huutaa: "Taistelkaa vastaan!". En halua kertoa elokuvan juonta, vaikka se monessa arvostelussa onkin osin paljastettu. Jotain voinen silti elokuvan tarinasta kirjoittaa. Kaikki alkaa perinteikkäästä englantilaisesta sisäoppilaitoksesta, jossa lapset näyttävät eläneen koko elämänsä. Kuten muillakin sen ikäisillä, näilläkin lapsilla on unelmia, mutta pian he joutuvat hyväksymään, että noista unelmista on luovuttava. Sisäoppilaitoiksessa arjen huippuhetkiin kuuluu "kuorman" saapuminen. Kuljettaja tuo mukanaan laatikoittain leluja, kasetteja ja muita tavaroita, joita lapset voivat ansaitsemillaan poleteilla ostaa. Tavarat ovat kuitenkin vanhoja, kuluneita - selkeästi jonkun jo käyttämiä.

Tommy (Andrew Garfield) joutuu tuon tuosta tovereidensa kiusaamaksi. Kathy (Carey Mulligan) haluaa olla Tommyn ystävä ja pian heistä tuleekin läheisiä. Kathyn ystävä Ruth (Keira Knightley) on aiemmin kiusannut ja pilkannut Tommya, mutta Kathyn ystävyttyttyä Tommyn kanssa, Ruth huomaa Tommyssa uuden puolen. Ruth ja Tommy alkavat seurustella. Kathy jää ulkopuolelle. Tämä kolmen henkilöhahmon draama on koko elokuvan keskiössä. Tarina kerrotaan näiden hahmojen kautta ja se tekee siitä erityisen koskettavan. Katsoja tutustuu kaikkiin kolmeen ja joutuu katsomaan kuinka heille käy.

Mulligan on järisyttävän hyvä näyttelijä ja Never Let Me Go:ssa hän on aivan yhtä hyvä kuin oli An Educationissakin. Nuorta Kathya esittävä Izzy Meikle-Small on muuten myös todella lahjakas ja muutenkin aivan ihana. Mistä näitä lapsinäyttelijöitä oikein löydetään? Garfield teki vaikutuksen The Social Networkissa ja on näyttelee nyt Tommyn roolin valtavan herkästi. Knightley ei ole koskaan lukeutunut lempinäyttelijöihini, mutta myönnettäköön, että tähän rooliin hän sopii oikein hyvin.

Loppuhuomautuksena: tämä elokuva saattaa olla parempi katsoa kotona, jos olet kaltaistani helposti herkistyvää sorttia. Itse tiesin kyllä, että tulossa on todella surullinen elokuva, mutta en voinut odottaa dvd-versiota. Eikä se kai niin kamalaa ole, jos vähän kyynelehtii. Ainakin kyseessä on elokuva, joka ei voi jättää ketään kylmäksi.

Juna jatkaa vaan

Ei kuulosta miltään huippu hyvän leffan juonelta: junaa siirretään ilman kuljettajaa varikolta, automaattijarrutus ei toimi ja kappas, juna pääsee karkuun. Sitten jahdataan junaa helikopterein, pysäytysestein ja hiljennetään toisen junan avulla. Lopulta pysäytysoperaation viimeinen toivo on Denzel Washingtonin ja Chris Pinen esittämä junailijakaksikko (?). Pystyvätkö he pysäyttämään junan?!

Unstoppable on kuitenkin oivallinen. Siitä puuttuu lähes täysin useimmille toimintaleffoille ominainen machoilu ja siksi se onkin niin virkistävää katsottavaa. Lisämausteensa tuo tieto, että leffa perustuu tositapahtumiin. Chris Pinen sinisilmiä katsoo ilokseen ja Washington on... no Washington eli tasaisen vakuuttava. Rosario Dawson junaliikenteenvalvojana (?) on mainio ja ehkä elokuvan mielenkiintoisin henkilö.

Leffan aikana jännitin oikeasti, että mitä tapahtuu. Siis vaikka seuraan kyllä uutisia ja tiesin mitä tapahtui. Harvemmin muistan kiittää ohjaajia ja käsikirjoittajia, mutta nyt täytyy kyllä kiittää molempia. Mark Bomback on onnistunut siirtämään tositarinan valkokankaalle täydellisesti. Tony Scott on ohjannut leffan mainiosti ja jännitystä rakennetaan pikku hiljaa. Scott on muuten ohjannut toisenkin viime vuosien parhaista toimintajännäreistä, nimittäin metroon sijoittuvan The Taking of Pelham 1 2 3:n. Tuossakin elokuvassa pääosassa on Washington (rinnallaan ah niin miehekäs John Travolta).

kuvat: AllMoviePhoto

Limitless

Noin yleensä olen melko penseä julistamaan mitään elokuvaa vuoden parhaaksi ennen kesäkuuta, mutta nyt tekisi kyllä mieli. Harvoin sanon leffan jälkeen, että en muuttaisi siitä mitään, en yhtikäs mitään, mutta nyt sanon. Limitless on täydellinen. On hassua, että en edes ollut lukenut elokuvasta paljoakaan ennen sen näkemistä. Oikeastaan se nyt sattui menemään teatterissa sopivaan aikaan ja kun pääosassa on Bradley Cooper niin ajattelin, että kyseessä voi olla ihan hyvä vappupäivän viihdyke. Viihdyttävä elokuva todellakin on ja lisäksi niin paljon enemmän. Tarina menee yksinkertaisuudessaan näin: Cooperin esittämä Eddie tapaa kadulla yllättäen ex-vaimonsa veljen ja saa tältä pienen kirkkaan pillerin. Eddie on melko pohjalla - oman kirjan kirjoittaminen ei etene ja kustantaja huohottaa niskaan, tyttöystävä ei jaksa katsella nuhjuista ja paikallaan junnaavaa miestä ja vuokraisäntäkin vaatii maksua. Eddiellä nielaisee pillerin, eihän elämä huonommaksikaan voi muuttua? Sitten alkaa tapahtua. Pilleri mahdollistaa ihmiselle koko aivokapasiteetin käytön. Tavallisesti hyödynnämme noin 20 prosenttia aivojemme kapasiteetista, joten mitä voikaan tehdä ihminen, jonka aivot toimivat huipputehokkaasti? Mutta, kuten monilla lääkkeillä, myös Eddien pillerillä on sivuvaikutuksensa. Tämän enempää lienee turha paljastaa. Leffan nerokkuus piilee kuvallisessa kerronnassa ja tarinan koukuttavuudessa. Cooper on loistava ja myös pienemmässä roolissa nähtävä Robert De Niro on pitkästä aikaa hyvässä vedossa. Suosittelen todellakin leffaa kaikille! Traileri ei näytä läheskään miten mainio elokuva onkaan kyseessä.